Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 29.4.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

”Torniksi” kutsutun korkean tason asuntorakennuksen työntekijät saavat kuulla että asunnon omistaja kaikkien tuntema Shaw on tienannut omaisuutensa petoksilla ja vienyt työntekijöiltäänkin leivän pöydästä. Porukka päättää ryhtyä ryöväämään pomolta miltsejä jotta oikeus tapahtuisi…

Tower Heist on oikein näppärä toimintakomedia. Erityisen innoissani olin nähdessäni Eddie Murphyn hieman tavallisesta poikkeavassa roolissa, mutta silti yhtä hersyvän hauskana sanaseppona. Ben Stiller, Casey Affleck ja Michael Peña sopivat myös hienosti rooleihinsa. Kaikista yllättävin naama oli kuitenkin Gabourey Sidibe, jota on nähty viimeksi debyyttielokuvassaan Precious. En olisi uskonut että hän toimii komediassakin niin hyvin. Ihan jepa ryöstöleffa, joskin loppua kirittiin ja skipattiin ehkä liikaa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!