Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 23.4.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Anna on ollut mielisairaalassa äitinsä traagisen kuoleman jälkeen. osoittaessaan edistystä tyttö pääsee kotiin uuden perheensä luokse. Anna ei siskonsa tapaan pidä yhtään isänsä uudesta naisystävästä, ja saakin hyviä syitä etsiä äitinsä kuoleman todellisia taustoja. Pinnan alta paljastuu synkkä salaisuus…

The Uninvited oli yllättävän hyvä elokuva. Se ei ollut järisyttävän pelottava, mutta sisälsi pieniä koukkuja, jotka aiheuttivat mukavia kylmiä väreitä. Kelpo leffa yöllä katsottavaksi, sillä ei pelota liikaa, mutta kuitenkin ihan tarpeeksi. Elizabeth Banks on jo tuttu elokuvapiireistä, ja teki ihan hyvän roolisuorituksen. Sen sijaan parikymppinen Annaa näytellyt Emily Browning oli elokuvassa mielestäni huikea. Leffassa oli hieno loppukoukku. Suosittelisin kaikille kauhun ystäville.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!