Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 3.3.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Joukko journalisteja lähtee tutkimaan Puolaan ihmisten katoamisia ja törmää alkukantaiseen kulttiin. Käy ilmi että kylässä vallitsee jonkin sortin pahuus…

Njöh, The Shrinestä ei jää paljon sanottavaa. Näyttely on siinä ja siinä, eikä juonikaan päätä huimaa. Elokuva on kuitenkin sen verran katsottava, että kiinnostus ei liikaa herpaannu katselun aikana. Smallvillestä ja muutamista leffoista tuttu Aaron Ashmore on jees, mutta esimerkiksi Cindy Sampson on leffassa lähes sietämätön. Kuminaamaritehosteet ovat hauskoja, eivätkä järin säikäyttäviä. Juoni muistuttaa jostakin toisesta elokuvasta. Liukuhihnakamaa.

  • Katsottu ja arvioitu : 3.3.2012 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!