Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 20.7.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Tuttavaporukka lähtee veneilemään pienellä aluksellaan tarkoituksenaan lomailla, ottaa aurinkoa, uida, kalastaa, pitää hauskaa ja sen sellaista. Laskuvesi tekee kuitenkin tepposet ja vene pyörähtää ympäri. Tyyppien täytyy päättää pysytelläkö tuuliajoilla vai lähteäkö uimaan läheiselle saarelle. Porukka lähtee uimaan, mutta keskellä merta he huomaavatkin haikalan vaanivan…

The Reef on kuin Jawsin ja Open Waterin sekoitus, eli ei mikään kovin omaperäinen elokuva. Leffa perustuu kuitenkin ihan oikeaan tositarinaan, Ray Boundyn 28 vuoden takaiseen selviytymistapaukseen ja on sikäli todela kiinnostava pätkä. Leffa tarjoaa suunnilleen samanlaisia säväreitä kuin Jaws (Tappajahai) ja muut vastaavat haikalatrillerit, vaikka samankaltaisuuksia olikin enemmän Open Wateriin. Elokuva on järkyttävä, suorastaan kauhistuttava loppua kohden, joten trilleriarvo on huikeaa. Tämän jälkeen ei paljon avomerellä huvita uiskennella musta märkäpuku päällä. Erityisen jännittävä jännärikokonaisuus kerta kaikkiaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!