Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 3.1.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Jerry Black on elääkkeelle jäävä poliisi. Juuri eläkejuhliensa aikaan Jerry ottaa kuitenkin työn alle pienen tytön murha- ja raiskaustapauksen. Tapauksesta saadaan kiinni kehitysvammainen intiaani, joka todetaan syylliseksi. Heti toteamisen jälkeen intiaani tekee itsemurhan. Black ei kuitenkaan usko inkkarin olleen syyllinen, vaan lähtee etsimään oikeaa murhaajaa vaikka ei enää edes ole töissä…

Kiva taas nähdä Jack Nicholsonia pitkästä aikaa. The Pledgessä on hyvin vahvoja näyttelijöitä myös edellämainitun lisäksi; Benicio Del Toro, Aaron Eckhart. Elokuva oli jännittävä, ja mukavan psykologinen. Pidin elokuvan omanlaisesta rauhallisuudesta. Leffa oli myös oudosti surullinen, mikä teki minuun vaikutuksen. Soundtrack on omaa luokkaansa, ja värittää elokuvaa hyvin positiiiviseen suuntaan. Jack Nicholson on kerrankin ihanan herttainen paappa psykopaatin sijaan. Hieno ohjaustyö Sean Penniltä. Erittäin suositeltava pätkä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!