Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 3.5.2015, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 9 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Viidestä ukkomiehestä yksi tienaa hyvin arkkitehtinä ja perustaa kaveruksille asunnon, johon he saavat vapaasti tulla milloin vain vaimojaan karkuun. Kun eräänä aamuna asunnosta löytyy kuollut nainen sängyltä, alkaa arvausleikki – kenen avainta on käytetty ja kuka on hirmuteon taustalla…

The Loft on jännittävä remake vuoden 2008 samannimisestä belgialaisesta elokuvasta. Hollywood-leffoissakin uraa tehnyt belgialainen Matthias Schoenaerts näyttelee molemmissa elokuvissa. Leffa on jännittävä, sopivan saippuaoopperamainen trilleridraama. Ennalta-arvaamaton, mutta mielestäni juoni karkaa hieman liiankin överiksi jossain vaiheessa. Twistejä tästä leffasta ei puutu. Mukavaa viihdettä. Näyttelijöissä nähdään karismaattisia nimiä, kuten Karl Urban, James Marsden ja Prison Breakistakin tuttu Wentworth Miller.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!