Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 18.3.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Gavin on hotellin esimies, joka yrittää paeta elämässään tapahtuneita traagisia asioita. Mies löytää itsensä korkean rakennuksen katon reunalta aikeissa hypätä. Itsetuhoisen aikomuksen syynä ei ole kuitenkaan täysin oma valinta, vaan rakkaus uuteen työntekijäänsä Shanaan, jonka uskovainen mies ei päästä Gavinia kovin helpolla. Reunalla käyty muutaman tunnin miettimisaika paljastaa Gavinin elämän tärkeitä asioita poliisisetä Hollikselle, jolla ei myöskään ole kotiasiat kunnossa…

Tämä elokuva jätti vielä pitkään leffan loppumisen jälkeen käsittämättömän masentavan fiiliksen. Pidän lähtökohtaisesti onnellisimmista lopuista, mutta Ledge herätti niin paljon ajatuksia että en voi olla kuin arvostamatta. Elokuva on enemmän kuin trilleri, jos verrataan vaikka alkuasetelmiltaan hyvin samanlaiseen elokuvaan ”The Man on a Ledge”. Pidin siitä kuinka elokuva käsitteli ajatuksia ja näkökulmia uskonnosta, uskosta, elämästä, menetyksistä ja rakkaudesta. Pidin siitä millainen vaikutus elokuvalla oli minuun ja miten pitkäaikainen se oli.

Näyttely on upeaa ja roolihahmot on hyvin valittuja. Hahmoja on mukava tarkastella lähemminkin ja elämäntilanteet varmasti raapaisevat useampaakin katsojaa. Jos on vähänkään kokemusta elokuvassa käsitellyistä asioista, leffa oikeasti osuu ja uppoaa. Charlie Hunnam on leffassa mukavan symppis. Toisinaan kuivakka ja kökkö Terrence Howardkin suorittaa tässä elokuvassa tunteikkaan roolin. Patrick Wilson, siinäpä vasta näyttelijä. Emotionaalinen paketti, kertakaikkiaan. Hieman miinusta täytyy antaa lopusta, vaikka ilman sitä leffa ei olisi jättänyt ihan samanlaista fiilistä. Suosittelen kaikille, jotka tarvitsevat nenäliinapakettia elokuvissa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!