Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 13.3.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Jack Starks on luodin päähän saanut sotaveteraani. Kotiutumisen jälkeen hän joutuu osalliseksi murhaan ja päävamman myötä menettää muistikuvat tapahtumasta. Starksia syytetään murhasta ja hän joutuu vankilan sijasta vankimielisairaalaan, jossa vinksahtaneet tohtorit yrittävät kokeellista metodia sitomalla hänet pakkopaitaan ja sullomalla ruumiskaappiin. Ruumiskaapissa Jack huomaa matkustaneensa ajassa tulevaisuuteen…

Katsoin The Jacketin joskus ensi-illassa, jolloin pidin sitä yhtenä parhaimpana näkemistäni elokuvista. Olen yhä samaa mieltä, John Mayburyn ohjaama The Jacket on oikea mestariteos. Tykkään elokuvan alusta loppuun kiinnostavasta juonesta, näyttelystä, mutta erityisesti sen tunnelmasta ja soundtrackista. Elokuva on konseptiltaan upea. Tämä on elokuva joka osaa olla samaan aikaan koskettava draama ja jännittävä trilleri, joka pistää miettimään ja valloittaa toteutuksellaan. Kolmannen kerran nähty, eikä vieläkään kyllästytä. Suosittelen!

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!