Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 5.3.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Taivaalta putoaa maan päälle jotain. Poika tapaa metsässä jättiläisrobotin, joka osoittautuu kiltiksi. Hallitus kuitenkin haluaa tuhota sen. Poika yrittää suojella uutta ystäväänsä keinolla millä hyvänsä…

Katsoin Rautajätin ensimmäisen kerran siihen aikaan kun se ilmestyi. Olin tuolloin yksitoista vuotias. Sen jälkeen olen katsonut leffan uudestaan. Nyt katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa oman lapseni kanssa, ja kyllähän se vieläkin toimii. Tässä on ehkä kaikkien aikojen paras perhe-elokuva. Leffa on hauska, vauhdikas, jännittävä ja tunteisiin vetoava. Perheen pienimmätkään eivät varmasti kyllästy. Suosittelen lämpimästi myös niille, jotka eivät piirrettyjä muuten katso. Löytyy Netflixistä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!