Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 23.11.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Joukko nuoria kauhufaneja lähtee etsimään elokuvaa, joka mysteerisesti katosi vuosia sitten. Leffan sijaan joukkio tajuaa että elokuvan tappaja onkin totta, ja että elokuvaa kuvataan yhä. Elokuvan mielipuoli ohjaaja haluaa tavata joukkion, mutta aikoo myös tehdä heistä elokuvansa tähtiä…

Tästä tulee hieman Hills Have Eyes, Wrong Turn, ym. -tyyppiset gore-leffat mieleen. Elokuva oli melko järjetön ja typerä. Leffa oli sadistinen ja verinen, eikä siinä oikein ollut tolkkua. Mielestäni The Hills Run Red ei ole kovin nautittava elokuva. Mm. American Piestä ja Amusementista tuttu Tad Hilgenbrink on silti ihan jees.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!