Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 16.4.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Sean ja Ben ovat työmatkalla Moskovassa. Kesken reissun sähköä imevät alienit kärtsäävät populaa. Kaverusten on vain selvittävä ja vältettävä valoja…

Kohtalaisen originaalilla idealla varustettu miljööltään Moskovaan sijoittuva ”The Darkest Hour” on ihan jees viihdettä. Elokuva on kaikin puolin keskinkertainen, mutta se ei jostain kumman syystä minua haitannut. Hahmokehitys on löysää ja leffa poukkoili vähän turhan paljon tilanteesta toiseen. Asioita ei pahemmin jääty ratkomaan ja leffasta löytyy epäkohtia, mutta silti homma toimii. Vihulaisten mysteerisyys olisi voitu vielä säästää elokuvan loppuun asti, sillä näkyvien alieneiden CGI ei ollut ihan napakymppi. Ei pöllömpi elokuva, vaikka olisi voinut olla parempikin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!