Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 4.4.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Psykopaatti ihmistenkeräilijä on taas vauhdissa, tällä kertaa lahtaamassa kokonaisia joukkioita. Jo vaimonsa menettänyt menettää myös tyttärensä, mutta yrittää saada hänet hengissä kotiin. Psykopaatin käsittelyn kokenut pääsee vapaaksi ja auttaa isän palkkionmetsästäjiä tehtävässään lahdata latvasta laho…

The Collection on paljon viihdyttävämpi kuin edeltäjänsä. Sawin jalanjälkiä mukaillen kaikki on äärimmäisen raakaa ja kylmäveristä. Leffassa on monia ärsyttäviä puutteita, sellaisia älyttömiä typeryyksiä, mutta myös aika hyviä ratkaisuja. Kun unohtaa epäkohdat eikä ajattele liikaa, elokuva on aika jännittävä. Yllätyin ihan. Näyttelykään ei ole ihan öötä, mitä voisi odottaa. Paljon turruttavaa gorea, outoja ratkaisuja, mutta kokonaisuutena viihdyttävää mättöä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!