Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 22.8.2004, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 20 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 16-vuotias.

Tarina kertoo muinaisista kunnianhimoisista negromangeri-sotureista, joiden aikomuksena on vallata galaksin kaikki planeetat ja

tehdä niiden asukkaista negromangereita, omaa lihaa ja vertaan. Negromanger-yksilön päämäärä on Underverse, eräänlainen negromangerin valaistuminen, jossa negromangerista tulee entistä pahempi, ilkeämpi ja voimakkaampi, jonka avulla negromangeri saavuttaa seuraavan tason.

Laji nimeltä Furian on kuollut sukupuuttoon, mutta yksi ainoa yksilö on jäänyt henkiin; Riddick (Vin Diesel), joka on kokenut jo Underversen ja päässyt palaamaan voimakkaana.

Riddickin pää on etsintäkuulutettu ja häntä jahtaavat kunnianhimoiset palkkamurhaajat, jotka Riddick lyö leikiten. Pääpalkkis jää

henkiin ja kerää uuden miehistön. Sillä välin Riddick menee selvittelemään erään planeetan asioita, jonne negromangerit ovat

juuri hyökkäämässä. Negromangerit saavat Riddickin ja vievät hänet kuumalle Krematorialle, jossa Riddick tutustuu erääseen kohtalotoveriin ja

päättää vaikuttaa Negromangereiden hirmuvaltaan…

Elokuva oli todella hyvä, vaikka se olikin aluksi hieman utopistinen ja outo juoneltaan. Pidin juonenkäänteistä ja vihollisten mystisestä

pahuudesta ja jotenkin elokuva oli vaan niin siisti. Tässä elokuvassa sankari ei ollut ihan tavallinen, vaan hohtavasilmäinen furiani

ja vieläpä ainoa sellainen koko galaksissa. Tästä scifi-elokuvasta löytyi myös elementaaleja, eli luonnon elämänmuotoja, kuten tuuli-ihminen.

Tuuli-ihmisen mummonäyttelijä sopi jotenkin elementaaliksi, mutta mielestäni hänen tilalleen olisi myös käynyt joku hehkeä neitonen. Vin Diesel sopi rooliin

charmikkaana hyviksenä, joka osasi taistelutaidot ja oli niin voimallinen taistellessaan negromangereita vastaan.

Tämä scifi-leffa on erilainen kuin muut. Juoni on utopistisempi, sillä universumi ei ole aivan tavallinen. Paikat ovat erilaisia ja alukset

ovat erilaisen tyylikkäitä. Pidin koreografioista ja elokuvan maailmankuvasta. Riddickin aikakirja oli todella mielenkiintoinen ja jännittävä ja lempigenreäni, scifiä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!