Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.8.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Nuori tyttö joutuu korruptoituneeseen mielisairaalaan kaltoinkohtelevan isäpuolen pakottamana, jossa kehittelee itselleen rinnakkaisen todellisuuden laitoksesta pakenemiseksi…

Sucker Punch on hyvin ovela erikoistehosteilla kuorrutettu fantasiatoimintaraina, johon mukavasti ympätty myös scifin ja trillerin aineksia. Jotkut voisivat väittää pakkausta sekavaksi, mutta minä tykkäsin tästä sopasta vallattomasti. Zack Snyder on yksi lempiohjaajistani ja häneltä viimeksi mieleen jäivät Watchmen ja 300. Snyderin tyyli näkyy myös tässä elokuvassa. Leffan juoni on aluksi ehkä irrationaalinen, mutta palaset loksahtelevat paikoilleen loppua kohti.

Teräväpiirtona Sucker Punch on ihan käsittämättömän kutkuttavaa katseltavaa. Erityisesti pidin soundtrackista, jossa vanhoja tuttuja biisejä oli hienosti sovitettu elokuvaan sopivaksi versioiksi. Emily Browning ja tytöt hoitivat pisteet kotiin. Loppu on pienoinen pettymys, mutta leffa kokonaisuutena on mukaansatempaavaa katseltavaa. Suositeltava pläjäys, joka ei kuitenkaan välttämättä miellytä kaikkia.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!