Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 11.7.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Eletään tulevaisuutta jossa ihmiskunta on sodassa jättiläisötököitä vastaan. Sota on ainoa elinehto, ja yli puolet väestöstä onkin liittynyt armeijaan. Armeijassa työskentely takaa varman kansalaisuuden ja turvallisuuden, mutta samalla joutuu riskeeraamaan oman henkensä sodassa. Kun ötökät ottavat vallan, tuntuu ettei mitään ole tehtävissä, mutta hyvien sotilaiden avulla sodan voitto on mahdollista…

Starship Troopers on ennenkaikkea hieno sotaelokuva. Leffa on täynnä toimintaa – joka menee välillä vähän ylikin. Elokuva muistuttaa minua monesta toiminnallisesta scifielokuvasta, kuten Star Warsista (ensimmäinen trilogia), ja muutamasta vanhasta pelistä joiden nimeä en nyt satu muistamaan. Edellämainittuun rinnastettuna toisaalta elokuva on nostalginen pläjäys, toisaalta melko itseään toistavaa tuubaa.

Elokuva on hyvä siinä mielessä että se on erittäin mukaansatempaava ja jännittävä, mutta se sisältää jotenkin melkein kaikki toimintaelokuvan kliseet ja epäkohdat. Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, kuten myös efektit elokuvan tekovuoteen nähden. Leffassa ei ole paljon puutteita, se on vain makuuni vähän liian pitkä ja sotapainotteinen. Minusta oli kuitenkin positiivista että elokuvassa oli niinkin paljon romantiikkaa, sekä huumoria. Erittäin hyvä elokuva kaikin puolin. Aion katsoa jatko-osatkin vaikka varmasti tulenkin pettymään.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!