Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 4.9.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

En tarkoituksella kirjoittanut juonikuvitusta, koska tämä on odotettavasti kaikkien tuntema satu Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä. Hieman väritetty tosin, sillä joitakin kohtia on lisätty ja poistettu tuomaan mielenkiintoisuutta elokuvaan. Leffana ihan katsottava, mutta voi pojat kun sain taas pettyä. Lähinnä Kristen Stewartiin. En muista yhtään elokuvaa missä kyseinen näyttelijä olisi onnistunut.

Vielä alkupuolella kun Lumikki oli pieni tyttö, olin kuin kala koukussa. Sitten tyttö kasvoi isoksi ja muuttui tunteettomaksi angstailijaksi, jonka ilme on kuin kakkaa vääntäisi. Tehosteet ovat hienoja, etenkin CGI-kääpiöt. Charlize Theron on taitava, samoin Thorina nykyään tunnettu Chris Hemsworth. Voi Kristen, kun pilaat potentiaaliset elokuvat ilmeettömyydelläsi ja kyvyttömyydelläsi. Pettymys, mutta kaipa ihan OK leffa loppupeleissä…

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!