Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.8.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Väkivaltaisen menneisyytensä kanssa kamppaileva pikkukylän poliisisetä Walter saa tutkittavakseen nuoren naisen murhan, jollaisia ei ennen kylässä ole tapahtunut…

Small Town Murder Songsia on verrattu Fargoon ja Frozen riveriin, mutta se ei ole siellä päinkään. Leffaa on myös sanottu esimerkiksi Coenmaiseksi, mutta en oikein osaa allekirjoittaa mitään näistä väitteistä. En pitänyt leffasta ollenkaan, se oli puuduttavan hidastempoinen, tylsä, ennalta-arvattava, eivätkä hahmotkaan kiinnostaneet alkuunkaan. Trilleriä elokuvassa ei ole, joten sanoisin sitä enemmnkin rikosdraamaksi.

Eniten kuitenkin ärsytti leffan hirvittävän ruma soundtrack (joka on tosin todennäköisesti laitettu ihan tarkoituksella), ja oudot uskonnolliset iskulauseet, joiden ympärille elokuva oli ovelasti kääritty. Päähenkilön sielunmaisema tuotiin hyvin esille, mutta kokonaisuus ei oikeastaan ratkaissut mitään muuta kuin yhden naisen murhan, juuri ja juuri. Tätä ei voi sanoa dekkariksi, eikä mielenkiintoiseksi elokuvaksi. Peter Stormarea oli ilo nähdä erilaisessa roolissa. En silti lähde suosittelemaan millään muotoa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!