Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 11.8.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Vaikka en pidä aseista tai sodasta, pidän joistakin sotaelokuvista. Pidän tarkka-ampujista, niiden tyylikkyydestä ja taitavuudesta. Shooter kertoo eläkkeelle jääneestä yhdysvaltain sniper-ampuja Bob Lee Swaggerista, jonka hallitus lavastaa ovelasti syylliseksi miltei mahdottomaan sniper-salamurhaan. Kehkeytyy salaliitto, jonka takana on useampi salaliitto. Vyyhti tuntuu mahdottomalta, miltei ratkaisemattomalta…

Mark Wahlberg veti loistoroolin salaliiton piilotettua kuviota ratkaisevana sodan nähneenä armeijan entisenä ykkösmiehenä. Elokuvasta ei puutu toimintaa eikä jännitystä, eikä liioin dramatiikkaa. Pidin juonenkuljettelusta ja näyttelijäsuorituksista erittäin paljon ja elokuva oli toteutettu taitavasti. Michael Peña ja Kate Mara olivat myös mainioita, joskin ainoana miinuksena Kate Mara oli hieman keskinkertaisempi roolisuorituksissaan, ainakin tunnetilojen osalta. Jännittävä elokuva, jota voi suositella jokaiselle ja varsinkin niille ketkä hakevat hyvää ja jännittävää elokuvaa jonka jaksaa katsoa loppuun asti.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!