Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 27.5.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

On kulunut seitsemän vuotta Donnie Darkosta. Donnien sisko Samantha ”Sam” on road tripillä ystävänsä kanssa. Heiltä hajoaa auto, ja he jumittuvat pikkukaupunkiin, jossa sattuu kaikenlaista. Monta selittämätöntä onnettomuutta kietoutuu toisiinsa ja he löytävät tavan matkustaa ajassa…

S. Darko on jotenkin turha elokuva. Leffa oli tehty vähän Donnie Darkon tapaiseksi niin soundtrackiltaan kuin kerronnaltaan. Näyttelijäsuoritukset olivat aika puisia, ja juoni oli palasina eikä missään vaiheessa eheytynyt. Leffasta ei löydä päätä eikä häntää. Eniten ärsytti se että vanha kunnon pupu (joka DD:ssä oli Frank) sivuutettiin lähes täysin, ja sen sijaan hahmoina toimi monet eri henkilöt… leffa matki myöskin liikaa ensimmäistä osaa. Jaksoi se hetken viihdyttää, ja ei tämä huonoimmasta päästä ollut, mutta huoh.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!