Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 17.7.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Revolutionary Road kertoo Wheelersin perheestä, jotka muuttavat asumaan Revolutionary Roadille ihastuttavaan valkoiseen taloon. Perheenisä painaa pitkää päivää korkealuokkaista toimistotyötä hankkiakseen perheelle elannon. Kotiäiti Aprililla on kuitenkin muita toiveita tulevaisuudelle, joita hän tahtoo yht’äkkiä totetuttaa. Perheellä on mielessä muutto Pariisiin, mutta jostain syystä he vain jämähtävät paikoilleen, samalla jääden naapureiden ja työkavereiden arvosteltaviksi. Samalla April saa tietää olevansa raskaana…

Revolutionary Road on hyvä ihmissuhdedraama. Minulla oli korkeat ennakkoluulot elokuvasta, ja luulin pettyväni pahanpäiväisesti, mutta toisin kävi. Leffa vetää mukaansa jostain kumman syystä. Syynä voi olla myös se, että Leonardo DiCaprio ja Kate Winstlett ovat ensimmäisiä kertoja näyttelemässä paria sitten Titanicin. Leffa otti kantaa perhe-elämän pieniin ongelmiin, ja jännästi myös masennusteema paistoi leffasta läpi. Tavallaan pidin elokuvasta, mutta loppui kyllä aivan liian yllättäen. Olisin halunnut tietää mitä perheelle kävi jatkossa. Loppu vain kuitattiin nopeasti ohi. Hyvää ihmissuhdedraamaa, ei sen enempää, eikä vähempää.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!