Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 4.6.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Miles on pian eläkkeelle jäävä konduktööri, joka valvoo yöjunaa. Junaan astuu outo mies, joka ei puhu sanaakaan. Mies kuolee yht’äkkiä sydänkohtaukseen, ja samassa vaunussa matkaavat matkustajat löytävät miehen sylistä omituisen laatikon ritilällä varustettuna. Ritilän kautta näkyy timantteja, ja junan kolmikko päättää keplotella aarteet itselleen hävittämällä miehen ruumiin…

Night Train on erilainen elokuva. Miljöö on öisen luminen, ja mielestäni todella kaunis. Pidin myös hirveästi näyttelijäsuorituksista, ja juonesta, vaikkei se ollut mikään kovin kaksinen loppujen lopuksi. Juoni oli ennalta-arvattavissa, mutta tarpeeksi hyvä. Myös idea oli jotain uutta ja omaperäistä. Suosittelen enemmän katsomaan kuin jättämään väliin. Kelpo elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!