Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 17.4.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Janne on työtön Lapin mies, jonka puoliso Inari on saanut miestä pitkään hoitamaan niinkin yksinkertaisen asian kuin digiboksin ostamisen. Digiboksin ostaminen jää taas ostamatta kun Janne unohtuu hörhöilemään mieluummin ystäviensä kanssa, tuhlaamaan puolison antamaa rahaa kaljaan. Niinpä Inari kilahtaa ja antaa Jannelle vaihtoehdoksi hankkia digiboksi aamu yhdeksään mennessä tai hän lähtee. Jannella on kokonainen yö aikaa löytää digiboksi hinnalla millä hyvänsä…

Napapiirin Sankarit on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka on oikeasti viiden tähden arvoinen, sillä leffa herätti minussa sellaista tunneskaalaa mihin mikään suomalainen leffa ei ole aiemmin pystynyt. Leffassa natsaa kaikki, hyvä juoni yhdistyy hyviin näyttelysuorituksiin, miljöö on kaunista katsottavaa ja jopa murre täysin uskottavaa. Napapiirin Sankarit pureutuu myös upealla tavalla perisuomalaiseen mentaliteettiin ”periksi ei anneta” ja avartaa näkemystä niin suomalaisesta miehestä kuin naisestakin.

Elokuvan huumorin spektri on laaja, mutta pidin sen jokaisesta osa-alueesta. Musta huumori leffassa kukoistaa, mikä lisää silmissäni sen viihdyttävyyttä. Leffa on ennenkaikkea hauska, piristävä pakkaus, mutta osaa taitavasti samaan aikaan olla jopa hieman masentava ja upealla tavalla herkkä. Näyttelystä pidän kaikilta osin niin Jussi Vatasen, Pamela Tolan, Jasper Pääkkösen kuin Timo Lavikaisenkin osalta. Kari Ketosta yhtään vähättelemättä. Napapiirin Sankarit on Dome Karukoskelta kaunis, hyvin tehty ja hauska elokuva, jota suosittelen etenkin niille joille suomileffat eivät ole aiemmin uponneet. Tämän luulisi uppoavan keneen tahansa!

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!