Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 5.12.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Runoilija lähtee etsimään elämäänsä Pariisiin, jossa hän rakastuu kauniiseen kurtisaaniin (kevytkenkäiseen naiseen joka elelee ylhäisöpiireissä) nimeltä Satine. Mustasukkainen herttua suostuu sijoittamaan Moulin Rouge -teatterin musikaaliin taka-ajatuksena saada Satine itselleen. Runoilija Christian saa puolivahingossa tehtäväkseen kirjoittaa näytelmä; samalla rakkaus Satineen tiivistyy entisestään…

Moulin Rouge on värikäs ja jännittävä musikaali. Laulut ovat erittäin hienoja ja kerronta on mielenkiintoisella tavalla esitetty. Hetkeäkään elokuvan aikana ei pitkästy. Elokuvan tyyli ei kuitenkaan ehkä sovi minulle. Katsoin elokuvan ilman minkäänlaisia odotuksia ja myönnän kyllä että yllätyin. Loppu ei ollut onnellinen ja joku kumma elokuvassa häiritsi. Meksikolainen rikoselokuvista tuttu John Leguizamo ei oikein mielestäni sopinut kääpiön rooliin. Nicole Kidman ja Ewan McGregor taas olivat loistavia. Kerrassaan kunnioitettavan hieno musikaali.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!