Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 15.10.2016, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 8 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

Jaken vaari Abe heittää henkensä. Ennen kuolemaansa Abe kertoo kuitenkin asioita, jotka Jake muistaa vain lastensaduista. Kun Jake päättää seurata intuitioonsa ja matkustaa isänsä kanssa Walesiin pienelle saarelle, hän löytää vanhainkodin, joka muistuttaa häntä pappansa kertomista asioista…

Tim Burtonin Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children on loistava fantasiaseikkailuelokuva, jossa rakastamani aikamatkustus-teema on oleellisena osana palettia. Elokuva on kiinnostava, monipuolinen ja visuaalisesti äärettömän upea. Näyttely on loistavaa, mukana on ihastuttava Eva Green, Bondien M:nä tunnettu Judi Dench, menestynyt lapsinäyttelijä Asa Butterfield sekä kaikkien yllätykseksi Samuel L. Jackson. Loistava, mukaansatempaava fantasiaelokuva, timburtonmaista synkkyyttä ja visuaalista magiikkaa. Eräänlainen Wizard of Oz ja Big Fish -risteytys, klassikkoainesta jo syntyessään.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!