Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 17.3.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Milk kertoo tarinan Harvey Milkistä, ensimmäisestä avoimesta homoseksuaalista, joka taistelee homojen ihmisoikeuksien puolesta. 1970-luvun Yhdysvalloissa homojen syrjintä on arkipäivää, ja se näkyy pahimmillaan muunmuassa homojen pahoinpitelyissä ja murhissa poliisien toimesta. Harvey Milk ”valtaa” homokavereineen Castro-kadun ja lähtee suunnittelemaan homojen vallankumousta menemällä ehdolle politiikkaan…

Ajatuksia herättävä elokuva on aina hyvä juttu. Milk oli harvinaisen puhutteleva elokuva, ja hyvin rakennettu sellainen. Hieno tositarina ja biografia, eikä hetkeäkään tylsä elokuva. Sisälsi paljon puhetta ja asiaa, mutta tapahtumat olivat kiintoisia. Lisää Harvey Milkistä WikiPediassa. Sean Penn, James Franco, Emile Hirsch, Josh Brolin vetivät kerrassaan huippusuoritukset.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!