Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 2.11.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Eletään 1900-luvun puoliväliä, jolloin Amerikassa tummaihoisia sorsittiin rankalla kädellä. Carl Brashear on vähävaraisesta perheestä ja hänen isänsä tekee kovaa työtä pitääkseen tilansa itsellään. Tulee aika kun poika saa mahdollisuuden päästä eroon arjesta menemällä merivoimiin. Värilliset joutuvat automaattisesti kokiksi tai tarjoilijaksi ja oikeasta arvonimestä saa vain haaveilla. Carlilla on kuitenkin enemmän kunnianhimoa eikä hän alistu höykytettäväksi vaan kuuntelee isäpapan sanoja haaveenaan ylipursimiehen titteli…

Men of Honor on hieno kunnianhimosta kertova biografia. Ei voi kuin ihmetellä sen aikaisen Amerikan rasistisia periaatteita vielä senkin jälkeen kun predisentti Harry S. Truman julkisesti kielsi mustien syrjimisen vuonna 1945. Hieno ja mukaansatempaava tositarina kaikenkaikkiaan. Pääosia näytteli lahjakkaasti Robert De Niro ja Cuba Gooding Jr.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!