Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 11.11.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Katyn kertoo Toisen Maailmansodan Puolasta, jonne saapui venäläiset samalla kun Saksa oli miehittänyt maan. Puolalaiset upseerit joutuivat sotavangeiksi, ja heidät teloitettiin Katynin metsässä vuonna 1940 venäläisten toimesta. Kyseessä on yksi 1900-luvun sotahistorian suurimmista rikoksista.

Elokuva on ensimmäinen puolalainen leffa, jonka olen nähnyt. Puolalaiseksi elokuvaksi hyvä, mutta minun makuuni aivan liian tylsä. Liian historiallinen draama. Jos nyt pitää mainita, niin en myöskään pidä puolan tai venäjän kielestä, eikä saksakaan paljoa sen enempää miellytä. Leffa oli ihan avartava historiapläjäys, mutta minulle ei tuottanut oikein mitään viihdearvoa. Historiallisena katsauksena kuitenkin kunnioitan kokonaisuutta. Katsottava historiikki Puolan suurimmista verilöylyistä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!