Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 29.4.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Sniper-ampuja tappaa randomisti viisi ihmistä. Entinen eliittisotilas ja oman tien kulkija Jack Reacher tulee hätiin ja saa selville että kyseessä saattaakin olla suuremman luokan salaliitto…

Jack Reacher on alkujaan kiintoisa elokuva, mutta osoittautuu hieman turhan venytetyksi perinteiseksi salaliittorainaksi. Tom Cruise on tuttu itsensä eikä hahmo minusta oikeastaan eroa paljon Mission Impossible, War of the Worlds, Collateral -roolihahmojen meiningistä. Leffassa vähemmän äksöniä mitä oletin, eikä draamakaan niin mahtavaa ole. Näyttely jees, eikä käsikirjoituksessakaan paljon vikaa ole, mutta jotenkin kokonaisuus ei vain ollut aivan makuuni. Tykkäsin snipukohtauksista silti vallattomasti. Olisin kuitenkin kaivannut vielä jotain lisämaustetta. Pettymys. Rooleissa nähdään Spartacuksesta tuttu Jai Courtney ja Once Upon A Timestä tuttu Michael Raymond-James.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!