Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 8.6.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Vuoden 1945 jälkeen natsit ovat salamyhkäisesti muuttaneet kuun pimeälle puolelle asustelemaan. Tulee aika kun avaruusnatsit päättävät lähteä maanvalloitusretkelle, ensimmäisenä kohteenaan Amerikka…

Iron Sky on hassunhauska elokuva, joka sisältää mukavasti nörttihuumoria. Leffassa tehdään pilaa natseista, jenkeistä ja jopa itse Suomesta. Tykkäsin eritoten Perikato-viittauksesta. Näyttelijät ovat mainioita, etenkin Daybreakerissa mitätöntä sivuosaa näytellyt Christopher Kirby näytti tässä kyntensä. Myös muut elokuvassa esiintyneet tuntemattomammat näyttelijät tulevat herättämään varmasti jatkossakin kiinnostusta. Leffassa vilahtaa myös hauskassa osassa esimerkiksi Sauna -leffan tuottaja Tero Kaukomaa. Myös muitakin nopeita spottauksia on havaittavissa. Samoin leffa kunnioittaa hyvin Star Wreckiä piirteillään. Tekijöidensä näköinen laadukas elokuva. Olisin ehkä toivonut vähemmän jenkkipainotteisuutta, vaikka jenkeistä huumoria revittiinkin. Ihan suositeltava pala, mutta tuli katsottua vähän liian korkein odotuksin. Suosittelen tsiigaamaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!