Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 1.8.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Tieteelliseltä laitokselta karkaa ihmiselle vaarallinen loinen…

Tämä elokuva on tuskallista katsottavaa ei pelkästään kuluneen ja tylsän juonen vuoksi, mutta myös ärsyttävän teennäisen näyttelyn vuoksi. Jotain kertoo jo se, että näyttelijöistä tunnetuin on Richard Riehle, joka näyttelee sentään jotakuinkin siedettävästi. Juoni on nähty jo moneen kertaan monessa elokuvassa, jossa tehty paljon paremmin. Leffa ei ole pelottava tai jännittävä, hahmot eivät ole kiinnostavia ja kaikki yksinkertaisesti kusee. Jos jotain plussaa niin sentään loiset on hyvin mallinnettu, mutta päästelevät turhia ääniä. Skippaa jos tulee vastaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!