Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.2.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Silta romahtaa ja joukko paperitehtaan työntekijöitä selviää Sam-nimisen miehen ennenäyn ansiosta. Käy pian ilmi, että porukan olisi kuulunut kuolla tuolla sillalla, mistä syystä kuolema korjaa heidät yksi kerrallaan…

Final Destinationin viides osa tuli täysin puskista. Katsoin pienellä varauksella, sillä kaksi edellistä osaa ovat olleet lähes sietämätöntä jeeraa. Mutta tämä leffa olikin yllättävän viihdyttävä. Heroesissa näytelleen Hayden Penettieren aisaparia Nicholas D’Agostoa on aina mukava nähdä. Tekijät ovat selvästi panostaneet edellisiin verrattuna, sillä kuolemat ovat kekseliäämpiä ja juonessa on sentään mukana jotain muutakin kuin sitä samaa mitä on toistettu jo neljän elokuvan verran. Tehosteet ovat edelleen ylivedettyjä ja kuolemat edelleen naurettavan epätodennäköisiä, mutta tämän leffan myötä alan uskomaan että niin onkin tarkoitus. Onnellista loppua ei kannata odottaa ja pelkkä delaaminen onkin leffan idea. Jees jees.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!