Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 7.7.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Adam on mies, josta tuntuu että elämä pysyy paikoillaan päivästä toiseen. Mikään ei maistu oikein millekään, kunnes Adam spottaa random vuokraelokuvasta kaksoisolentonsa. Adam saa pakkomielteekseen tavata näköisensä miehen ja samalla huomaa koko asian kauhistuttavan häntä…

Enemy on yksi parhaista elokuvista mitä olen nähnyt tänä vuonna. Elokuva on hyvin hidas, mutta silti kiinnostava. Ei ainakaan itselleni käynyt hetkeäkään tylsäksi. Tarina on poikkeuksellisen erilainen ja pistää miettimään alkusekunneista lähtien. Hieman Lynchimäinen ja Kafkamainen. Niitä harvoja elokuvia, jotka mietityttävät pitkään katsomisen jälkeenkin. Pitänee katsoa vielä uudelleen. Suosittelen lämpimästi.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!