Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.6.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Venäläinen teini/nuori aikuinen kuolee Lontoossa synnytykseen. Kätilönä työskentelevä venäläissyntyperäinen Anna joutuu vauvan pauloihin, ja rupeaa selvittelemään sen äidin mysteeriä. Käy ilmi että vauvan äiti on ollut pahamaineisen ja väkivaltaisen venäläisen mafian orjana ja huorana, ja lapsi on raiskauksen tulos.

Elokuva oli brutaali ja pysäyttävä. Viggo Mortensen oli roolissaan huikea. Elokuva oli häiritsevän kylmäverinen, mutta sisälsi jännitystä loppuun saakka. Sensuuri elokuvasa on mitätön, eli alastomuutta ja väkivaltaa löytyy vähän liikaakin. Juoni on kuitenkin tässä tapauksessa se pelastava tekijä. Minun makuuni kuitenkin miljööltään ehkä turhan synkkä, karu, ja raaka.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!