Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 4.9.2004, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 20 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 16-vuotias.

Mitä saadaan kun joukko tyhmiä keskistason urheilijoita (average Joe’s) liittyy polttopalloturnaukseen kääriäkseen 50 000$, kuntosalinsa puolesta. Fitness-kärkihahmo, öykkäri White Goodman ottaa salin itselleen, elleivät Average Joet kerää 50 000$ yhdessä kuukaudessa. Pojat etsivät itselleen parhaimman valmentajan, vanhan mestarin, joka pistää pojat lujille treeneissä. Matkalla sattuu kaikenlaista kohellusta, mutta pohjalta pääsee vain ylöspäin!

Oikeesti. Juonta ei voinut kertoa pitemmin, koska ”Boltsit pelissä” oli huonojuonisin elokuva, minkä olen nähnyt. Ei hirveästi intoa, jos puolet elokuvasta on polttopalloa. Polttopallo-turnaus oli kaiken huippu. Elokuvan juonen turhuutta oli yritetty selvästi peitellä monenlaisella ”huumorilla”, hyvillä näyttelijöillä, säälittävillä juonenkäänteillä, White Goodmanin perverssillä huumorilla ja monella muulla turhalla.

DVD:n takakansi: ”Väistät, kumarrut, syöksyt, sukellat… Kaikki-tai-ei-mitään polttopalloturnauksessa. Legendaarinen polttopallomestari Patches OŽHoulihanin kivuliaan valmennuksen alainen Peter LaFleur ja hänen Tavis-joukkueensa ottavat mittaa egomaanisen fitnessguru White Goodmanin Purppurakobrista. Tiedossa on hulvaton taisto täynnä hillittömiä temppuja.”

Dodgeball – Boltsit pelissä on ehkä säälittävin komedia, minkä olen nähnyt. Samalla myös lapsellisin. Polttopallo on lasten peli, eikä mikään urheilulaji. Toisaalta, elokuvissa kaikki on mahdollista, mutta silti sanoisin tuottajille että järki käteen! Tämä on juuri sellainen pakkopulla-elokuva anttilan halppishyllyltä. Mietin vain, miksi tämä elokuva on edes tehty? Ehkä siksi kun juuri vuodelle 2004 ei tullut tarpeeksi uutuksia, joten jotain täydennystä piti tehdä. En tiedä.

Jos aiot katsoa tämän elokuvan, suosittelen pelkän trailerin katsomista, sillä viralliseen traileriin oli laitettu elokuvan parhaat kohdat! Trailerin kohtien lisäksi muu sisälö elokuvassa on vain turhaa täydennystä. Jos todellakin aiot katsoa Dodgeballin, katso se joskus vaikka mummolassa, tai joskus kun sinulla on erittäin tylsää. Sen verran huonoa viihdettä. Kyllä joillekin jutuille nauroi, mutta ei hirveästi kiinnosta, jos juonena on pelkkä polttopallo ja taistelu kuntosalin puolesta. Kokonaisuus: tylsä, ei-hauskaa huumoria, huono juoni. Ei huoh.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!