Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 26.12.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Dixonin perheen poika Jason on turhautunut ja yksinäinen ja kiusaa Boydin perheen Beniä koulussa kaveriensa kera käytännön pilojen avulla, lähinnä netissä. Nina on reportteri joka löytää netistä juttunsa aiheen kun törmää aikuisviihde-chattisivustolla 18-vuotiaaseen Kyleen. Hullin pariskunta kamppailee menetyksen kanssa ja huomaa joutuneensa nettipetoksen uhriksi…

Disconnect on upea draama kolmesta eri tarinasta, jotka kietoutuvat kuitenkin yhteen yhtäläisillä piirteillään. Elokuvan näyttely on upeaa, tarinat mukaansatempaavia ja aihealueiltaan kiintoisa ja jännittävä. Tärkeät teemat kuten nettikiusaaminen ovat esillä ja pistävät miettimään. Leffassa näyttelee monen tunnetun näyttelijän lisäksi kasvava tähti Colin Ford, jota on nähty mm. Under the Dome sarjassa. Erittäin suositeltava tosielämän draama, kannattaa katsoa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!