Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 31.10.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Richie ja JT ovat parhaita kavereita. He ovat molemmat 17, tykkäävät polttaa pilveä ja juoda kaljaa, sekä tehdä ”kiellettyjä” asioita. Kaikki muuttuu kun he menevät pelleilemään vanhaan mielisairaalaan, ja löytävät vanhasta huoneistosta kuolleen tytön. Tyttö osoittautuukin epäkuolleeksi, ja JT saa kuningasidean…

Deadgirl on sairas, hämmentävä, outo, melankolinen, ahdistava mindfuck -kauhuelokuva. Pidin elokuvan soundtrackista, ja sen näyttelijöistä, vaikka kenenkään elokuvan tekijän tai näyttelijän nimeä en ole koskaan kuullutkaan aikaisemmin. Leffa oli tavallaan hyvä, sillä se jaksoi epämiellyttävästä mindfuckistaan huolimatta kiinnostaa loppuun asti. Elokuva oli jännittävä, ja erilainen. Idea ja ristiriita kuitenkin karmivat minua, joten en osannut tykätä täysillä. Kyllä tämä menee, mutta parempiakin on.

  • Katsottu ja arvioitu : 31.10.2009 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!