Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 1.7.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

20 nuorta miestä osallistuu vapaaehtoisena psykologiseen kokeeseen, jossa tutkitaan ihmisen reagointia valtasuhteisiin vankilanomaisessa ympäristössä. Ryhmä jaetaan kahtia, vanginvartioihin ja vankeihin. Vanginvartijoiden täytyy pitää huolta siitä että kuri säilyy, sääntöjä noudatetaan, kaikki tämä ilman väkivaltaa. Kuitenkin hyvin nopeasti professorille käy ilmi että koe lähtee ajautumaan käsistä, kun vanginvartijat käyttävät valtaansa säilyttääkseen kurin – vähän liiankin tehokkaasti…

Vuoden 1971 oikeasti tapahtuneeseen Stanfordin vankilakokeeseen perustuva Das Experiment on mielenkiintoinen sosiaalipsykologiaa käsittelevä elokuva. Pidin leffan näyttelijöistä, ja toteutuksesta. Irrelevanttina asiana sanottakoon edelleen että saksan kieli ei muuten miellytä korvaani, mutta tämä elokuva oli oikein hyvä. Leffasta tuli hieman mieleen Die Welle, sillä idea oli samankaltainen.

Karuimmillaan elokuva yrittää osoittaa että karunsuorassa ajatuksessa ”kaikki me olemme potentiaalisia murhaajia, pahoinpitelijöitä, raiskaajia” olisi totuuden siemen. Pidin elokuvan jännittävyydestä ja psykologisuudesta, vaikka ehkä kokonaisuutena se ei omastanikaan mielestä ole täysin mieltä mullistava.

Mielenkiintoinen ja erittäin katsottava elokuva. Kaiketi samalla periaatteella se natsi-Saksakin syntyi. Jos tykkäsit Die Wellestä, katso myös tämä. Vielä loppuun lainaus WikiPediasta: ”Stanfordin vankilakoetta on pidetty osoituksena siitä, että kuka tahansa ihminen pystyy pahaan ja toimimaan julmasti kanssaihmisiään vastaan, jos hänelle annetaan siihen rajoittamaton valta”.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!