Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 3.3.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Lapsuudenystävysten kaveri on kuollut ja muistotilaisuudessa he yrittävät kunnioittaa kaverinsa muistoa katsomalla mitä hänen jättämänsä laatikko kirjeineen sisältää. Käy ilmi että kaverin viimeinen toive on että he kokoontuvat erääseen kaukaiseen paikkaan, jossa on puinen arkku. Eivät yksimielisesti, mutta päättäväisesti, porukka lähtee paikkaan, joka on vähän liiankin tuttu… lapsuuden ”Hullu kahdeksikko” on paikassa, jossa unohdetut muistot palaavat jäädäkseen…

Crazy Eights oli yllättävän hyvä odotuksiini nähden. Näyttelijäsuoritukset eivät olleet kovin vakuuttavia, mutta kelpasivat. Leffassa oli muutama pelottava säikäytyskohtaus, ja pelottavaa tunnelmaa oli osattu pitää hienosti yllä. Eniten ehkä pelkään kauhuelokuvissa peilejä, ja ilkeitä kaksoisolentoja, ja niitä tässäkin elokuvassa nähtiin. Hrr. Juoni eteni hitaasti, mutta osoittautui loppujenlopuksi jopa melko hyväksi, mutta ei silti oikein tahdo riittää. Voit aivan hyvin missata tämän elokuvan.

  • Katsottu ja arvioitu : 3.3.2009 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!