Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.6.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Chris Farraday on rikoksen polulla kasvanut mies, joka on viime vuosien aikana päässyt aloittamaan normaalin elämän perheen ja oman firman kanssa. Kun lankopoika törttöilee huumesalakuljetuksen kanssa ja jää velkaa, koko perhe joutuu pattitilanteeseen huumelordin kiristäessä velkojaan. Farraday on pakotettu lähtemään uudelle rikosretkelle salakuljettamaan panamasta lastia kattaakseen kulut…

Contraband on todellinen trilleri. Ei juurikaan löydy kohtaa joka ei jännittäisi niin pirusti. Leffan jännittävyys on niin huimaavaa että välillä on jopa sietämätöntä katsottavaa. Äksöniäkin löytyy mukavasti. Mark Wahlberg ei ehkä ole parhaimmillaan, mutta ei mikään huonokaan. Tykkäsin myös muista näyttelijöistä, Giovanni Ribisistä varsinkin hieman erilaisemmassa pahisroolissa kuin yleensä. Sisältää jonkin verran epäkohtia, mutta jännittävyyden vuoksi niitä ei kerkiä miettiä. Ei kauttaaltaan mikään kovin viihdyttävä piinaavuutensa ja ehkä järkyttävyytensäkin vuoksi, mutta katsottava pätkä kaiken kaikkiaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!