Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 27.4.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Kolme lukiokaverusta löytää kuopan, jossa on mystinen hehkuva kivi. Oltuaan kosketuksessa kiven kanssa pojat huomaavat omaavansa telekineettisiä voimia. Pojat kehittävät pelisäännöt voimien käyttämiseen, mutta Andrewilla on vaikeaa sekä koulussa ja kotona, joten hän päätyy käyttämään voimiaan itsekkäisiin tarkoitusperiin…

Chronicle on ehdottomasti vuoden kiinnostavimpia ja odotetuimpia elokuvia, ainakin omalla kohdallani. Odotus palkittiin, sillä elokuva oli huisin viihdyttävä! On totta että juonen hahmot eivät ole parhaammasta päästä ja elokuvan tietyt ratkaisut hieman ärsyttävät, mutta viihdearvo elokuvalla on huikea. Tykkäsin koko ajatusleikistä alusta asti. Mukadokumenttityyppinen käsikameralla kuvaaminen sopii elokuvaan kuin nenä päähän ja lisää tietynlaista feikkirealistisuutta. Pienenpienestä ennalta-arvaamattomuudesta ja ehkä liiankin turvallisesta kaavasta huolimatta tässä on oikein mukaansatempaava elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!