Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 4.3.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

1920-luvun tositapahtumiin perustuva Changeling kertoo yksinhuoltajaäidistä, Christine Collinsista, jonka 9-vuotias poika katoaa mystisesti. Pojan oltua 5 kuukautta kadoksissa, poliisi löytää tuntomerkkeihin vastaavan pojan. Poika ei kuitenkaan ole Collinsin mukaan hänen poikansa samalla kun muut väittävät ihan päinvastaista. Poliisia vastustaessaan Collinsin elämä hankaloittuu, ja tuska kadonnutta poikaansa kohtaan kasvaa. Mikä on totta, mikä valetta?

Changeling oli kerrassaan loistava elokuva. Katoamistapaus, sen ohella tapahtuneet asiat ja siitä seuranneet asiat olivat kokonaisuutena aika järkyttäviä, eikä tälläkään kertaa meinaa uskoa että tämä on ihan oikeasti joskus tapahtunut. Leffa oli hienosti tehty, herra ohjaaja Clint Eastwoodille pisteet kotiin. Angelina Jolie ei ollut ollenkaan hassumpi tässä hieman vähemmän tyypillisessä roolissaan. Elokuva oli ennalta-arvaamaton ja katselukokemus oli erittäin positiivinen. Suosittelen.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!