Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 26.3.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Brasilian yhdessä suurimmassa vankilassa elää vaikka minkä näköisiä murhaajia ja varkaita, joita uusi pätevä lääkäri käy hoitamassa. Lääkäri tutustuu päivittäin vankien elämään. Kunnes tapahtuu suuri mellakka…

Carandiru on hieno kuvaus aikamme suurimmista vankilaturmasta. Leffa herättää ajatuksia ja on alusta loppuun kiinnostava, varsinkin kun itselleni koko tapaus on jäänyt vieraammaksi. Näyttely on taidokasta, suorastaan hämmästyttävän realistista. Rodrigo Santoroa on nähty Hollywood-leffoissakin, eikä hän ole yhtään hassumpi omassa elementissään. Vaikeasti lähestyttävä, mutta silti yksi parhaista vankilaleffoista.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!