Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.11.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Antropologi ja tiedemies lähtevät Etelä-Amerikan viidakkoon etsimään kadonneet dokumentin tekijät. Matkalla tiedemiesporukka tutustuu kannibaaliheimoon ja huomaa siitä uusia puolia. Samalla löytyy kadonneet filminauhat ja paljastuu julmempi ja ikävämpi totuus alkuperäisen dokumentin tekijöiden kohtalosta…

Cannibal Holocaust oli aikansa yksi kiistellyimpiä elokuvia juuri sen järkyttävyyden ja brutaaliuden vuoksi. Nykypäivän Hosteleihin verrattuna tämä elokuva ei tietysti ollut paljoa mitään, mutta aika raaka se silti oli noin vanhaksi elokuvaksi. Elokuvassa ei ollut oikeastaan ideaa. Tai no, siinä yritettiin pohtia teemaa ”länsimaisen ihmisen ylemmyydentunto kehittymättömiä kulttuureja kohtaan” ja ”median raadollisuus”. Dokumenttityyppinen kuvaustapa ja ajoittain melko tylsä. En pitänyt. Loppuun jätettiin retorinen kysymys: ”Ketkä ovatkaan oikeastaan varsinaisia kannibaaleja?”

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!