Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 12.10.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Michael Peterson on engelsmanni, joka tunnetaan paremmin nimellä Charles Bronson, Britannian väkivaltaisimpana vankina. Charles Bronson ryösti postin, josta alkoi pitkä vankilaputki. Bronson haastoi aina vain riitaa, ja tykkäsi tappelemisesta, vaikka sai joka kerta turpiinsa.

Seitsemän vuoden elo ”hotellissa” – kuten hän vankiselliä kutsui – päätyikin elämään 30 vuotta eristyssellissä. Siinä välissä mies ehti käydä mielisairaalassa, vankimielisairaalassa, ja vuoroin vapaalla – kun valtiolle hänen pitäminen vankina tuli liian kalliiksi. Mies kerkesi myös toimia sirkuksessa voimamiehenä, harrastaa lisää väkivaltaa, ja vastoin saada useaan otteeseen turpiinsa…

Bronson oli ihan jees elokuva, mutta petyin kyllä suuresti. Elokuva oli suorastaan surkea biografia. Biografiat sisältävät enemmän yksityiskohtia, ja niitä tässä ei ollut juuri lainkaan. Leffassa ei kuvailtu Charles Bronsonin elämää tarpeeksi kokonaisvaltaisesti, ja esimerkiksi sirkus-kohta jäi kokonaan välistä. Leffa keskittyi lähinnä vankila- ja laitoselämään ja sitäkin käsiteltiin niin kovin pinnallisesti…

Leffa oli kuitenkin todella hauska, vaikka se ei ollut oikeastaan komedia. Elokuva oli myös melkoisen mielenkiintoinen. Häiritsevä tekijä oli miehen alastomuus, jota näytettiin monessa kohtaa ihan kunnolla – ja pitkään. Tom Hardy oli roolissaan ilmiömäinen. Tuli mieleen myös uskomaton näyttelijä Daniel Day-Lewis, joka olisi myös sopinut Bronsonin rooliin. Pettymys elokuvana, mutta muuten ihan mielenkiintoinen pläjäys.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!