Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 14.1.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Seattlessa pidetään WTO:n suuri kokous, johon kymmenet tuhannet ihmiset tulevat osoittamaan mieltä maailmankauppaa, ihmisoikeuksien epäkunnioittamista ja monia muita asioita vastaan. Mellakkapoliisit ja armeijat yrittävät hillitä mielenosoittajia sekä valitettavasti myös tavallisia ohikulkijoita hirvittävin seurauksin. Elokuva perustuu vuoden 1999 suureen mielenosoitukseen Seattlessa…

Battle In Seattle on hienosti kantaaottava elokuva. Leffa ottaa erityisesti kantaa WTO:n maailmankauppaan, sekä globaalisaatioon. Se käsittelee myös pintapuolisesti anarkismia, ja ihmisoikeuksia. Pidin elokuvan kantaaottavasta teemasta, ja siitä että samaan aikaan se oli erittäin kiinnostava sekä jännittävä. Leffa oli paikoittain myös hyvin järkyttävä valaisu nykypäivän ihmisoikeuksista. Woody Harrelson ja Charlize Theron ovat rooleissaan jopa liikuttavan hyviä. Suosittelen vilkaisemaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!