Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 27.6.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Lasten tavauskilpailussa aikoinaan hävinnyt Guy Trillby löytää säännöistä porsaanreiän ja lähtee osallistumaan tavauskilpailuun aikuisena…

Jason Batemanin ohjaama ja näyttelemä komedia Bad Words on erilainen ja piristävä mustaa huumoria kukkiva komedia. Elokuva on verbaalisuudeltaan hauska ja ennen kaikkea omaperäinen. Pidän kieron huumorin lisäksi myös juonesta, johon on osattu taitavasti rakentaa pientä twistiäkin. Erittäin suositeltava komedia.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!