Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.2.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Elukat ovat jälleen ihmisten armoilla, jolloin lemmikkietsivä Ace Ventura kutsutaan paikalle. Tällä kertaa hukassa on valkoinen lepakko Shikaka, joka on tärkeä eräälle alkuasukasheimolle. Jos lepakko ei palaudu aamunkoittoon mennessä, toinen heimo tappaa toisen heimon lepakon katoamisen tuoman häpeän ja kirouksen vuoksi. Ace Ventura on kaikkien eläinten ystävä, mutta hänen ainoa Akilleen kantapäänsä on se että hän inhoaa lepakoita…

Ensimmäinen osa oli parempi ja jatko-osa jäi vähän ykkösen varjoon, mutta Jim Carrey oli tässäkin ratkiriemukas. Pelkkä Afrikka-teema vähän kyllästytti, olisin toivonut elokuvaan vielä jotain lisää. Juoni oli myös liian simppeli ja loppua kohden vähän puudutti. Ei jaksanut naurattaa koko aikaa, vaikka Jim Carrey olikin monessa kohtaa hauska. Silti ihan katsottava elokuva, ja Jim Carreyn ystäville ehdoton must-see.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!