Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 5.4.2007, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 17 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

Epätavallista nimeä 300 kantava elokuva tiivistää spartalaisten legendan. Elokuvan mukaan spartalaiset olivat kansaansa ja erityisesti maataan rakastavia sotureita vauvasta vaariin. Vain spartalainen nainen synnytti oikeita miehiä ja vain spartalaiset olivat syntyneet taistelemaan maansa puolesta. Koitti aika, jolloin Persian ylimielinen jumalakuningas Xerxes päätti vallata myös Spartan osan haltuunsa Kreikasta. Spartalaiset – sotimisen ammattilaiset – eivät kuitenkaan suostuneet polvistumaan ylimielisen Xerxeksen jalkojen juureen, vaan päättivät tappaa mahdollisimman monta persialaista 300:n parhaan miehen joukolla…

Frank Millerin romaaniin perustuva 300 on realistinen ja hauska kuvaus muinaisista spartalaisista. Nykypäivänä tämäntyyppisistä elokuvista yritetään tehdä yhä realistisempia, joten verta tulet näkemään ainakin roiskeen muodossa – ja paljon. Päitä halki eri puolilta, ruumiinosia irti ja perinteisiä pistoja eri kehon osiin… raakuudesta huolimatta sotakohtaukset olivat varsin näyttäviä ja pitihän sitä välillä naurahtaa spartalaisten kunnianhimolle (tai pikemminkin verenhimolle). 300 miestä pistivät hienosti tuhansia miehiä pinoon, kirjaimellisesti. Vaikka tarina oli melko synkeä, elokuva ei jäänyt tylsäksi. Raina oli myös omalla tavallaan taiteellinen ja erittäin kuvaava. Homohtava pääpahis Xerxes oli jostain syystä yksi suosikeistani – hän kun muistuttaa aivan liikaa Stargate SG-1-tv-sarjan goa’uld-pahiksia, äänikin on täysin samanlainen. Aivan mahtavaa.

Elokuva sisältää monia tuttuja näyttelijöitä, kuten aikaisemmin Timelinestä tuttu Gerard Butler (Kuningas Leonidas) ja Lost-tv-sarjasta tuttu Paolo eli Rodrigo Santoro, joka näyttelee erikoisessa roolissaan Xerxestä. Myös Taru Sormusten Herrasta tuttu Faramir eli David Wenham näyttelee 300:ssa. Kaikinpuolin hyvät näyttelijäsuoritukset. 300 on hieno tarina muinaisesta soturikansasta. Lopputaistelun olisin halunnut nähdä loppuun…

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!